10. päivä ja paluu kotiin

Sunnuntai

Tänään lähdetään kotiin. Toisaalta on haikeaa, kun ei tiedä koska taas tullaan tänne ja nähdäänkö me meidän tyttöjä, mutta koska nämä kummimatkat ovat sellaista tunteiden ylä- ja alamäkeä, niin on ihan kiva myös palata kotiin ja normaaliin arkeen - hengähtää kaikesta kokemasta ja sulatella asioita.

Lopetimme reissumme hotelliaamiaiseen - tilasin munakkaan ja nautin hitaan pitkän aamiaisen. Yritin tankata, jotta jaksamme siihen asti, kun ollaan lentoasemalla ja saadaan siellä ruokaa.

Aamiaisen jälkeen Bengt meni lukemaan nettilehtiä ja lepäämään, minä lähdin yksin seikkailemaan. Halusin käydä kauneushoitolassa ottamassa manikyyrin ja lakata kynnet. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Olin nähnyt pääkadulla erilaisia kauneushoitoloita ja menin yhteen sisään ja kysyin manikyyriä. Tyttö ohjasi minut heti istumaan ja alkoi ottaa purkkeja esille. Hän ei puhunut englantia, joten sain käyttää ne vähät espanjan sanat mitkä osasin, mutta hyvin tultiin juttuun. Hinta oli hieman yllätys. Tyttö halusi 50 solia vaikka ikkunassa oli manikyyrin hinta ollut 35 solia. Taisi tulla turistilisä, mutta en ruvennut väittelemään, en olisi osannutkaan :)

Hotellin edessä oli pieniä sieviä puita, joissa oli iloisen keltaisia kukkia. Otin niistä kuvan kännyllä paluumatkalla muistoksi.

Pakkaaminen kävi vähän nopeammin kuin lähtiessä - ei muuta kuin kamat laukkuun ja laukku kiinni. Piscot pakattiin huolellisesti vaatteiden sekaan ja käärittiin muovipusseihin, jos hajoavat, niin ei ole koko laukku märkä.

Olimme puhuneet myöhäisen check-outin, joten meillä ei ollut mitään kiirettä. Kävin kylvyssäkin ennen lähtöä ja puin rauhassa kotimatkan vaatteet. Taksi oli tilattu klo 15.00 ja lupasimme jättää huoneen 14.30, mutta olimme jo 14 aikaa matkalla alas.

Tässä on Daniela, joka huolehti meidän tarpeista hotellissa. Bengt oli kehunut häntä joka käänteessä, joten hän oli ihan otettu, kun sanoin että otan hänestä muistoksi kuvan.

Viimeiset red lagerit hotellin aulabaarissa, kun odotimme taksi. Oli muuten hyvä olut!

Otin kuvia pulloista, joita oli baarin sivupöydällä. Olin joskus aamiaisen ihmetellyt mitä niissä oikein oli ja minulle kerrottiin, että niissä on Piscoa ja erilaisia mausteita. Näistä voidaan tehdä erimakuisia pisco sourin versioita. Vaikka Aguaymanto eli ananaskirsikka, joka on heidän tavallisin hillohedelmä tai sitten kanelitangoilla maustettua kaneli-piscoa.

Tässä on Bengtin jäähyväiset hotellille ja Danielalle.

Klo 15.00 nousimme taksiin, joka maksoi 60 solia kentälle. Koska oli sunnuntai, olimme kentällä, jos vajaassa puolessa tunnissa. Meille jäi hyvin aikaa ennen lentoa, jopa niin että jouduimme odottamaan klo 16 asti jotta koneeseen tsekkaus alkoi. Sitten pääsimme jättämään matkatavarat ja siirryimme turvatarkastuksen kautta lähtöaulaan.

Käsin vähän katselemassa kauppoja ja otin pieniä tuliaisia sekä sitten menimme syömään pizzaa. Oli hyvä syödä kentällä, koska siihen sai tuhlattua aikaa ja kentällä sai parempaa ruokaa kuin koneessa. Ajatus oli, että kun päästään koneeseen, yritetään nukkua. Ilta oli tulossa ja lento menisi yön yli Amsterdamiin.

Kone oli iso ja se oli taas ihan täynnä. Minun viereen tuli ruotsalainen mies, joka asuu nykyään Saksassa. Ennen kuin kone pääsi lähtemään, meidän vieressämme oli pieni draama. Istuimme ikkunan vieressä ja keskipenkeillä oli 5-henkinen kiinalaisperhe. Isoisä oli loukannut lentoemäntää ja vanhempi purseri pyysi miestä poistumaan lentokoneesta. Isoisä ei ymmärtänyt miksi eikä suostunut lähtemään. Poika puhui englantia ja selvitti mikä oli vialla. Hän yritti selittää, että isoisä oli ymmärtänyt kielitaidottomana lentoemännän väärin, mutta lentoemo oli tiukkana - kansainväliset käsimerkit olivat olleet täysin selkeitä, millä isoisä oli kommunikoinut. Poika pyysi anteeksi, mutta lopulta koneeseen tulivat aseman turvamiehet ja poistivat isosisän. Poika lähti isänsä mukaan ja poistui myös koneesta. Isoäiti ja vaimo sekä pieni vauva jäivät koneeseen ja jatkoivat Amsterdamiin.

Lopulta päästiin lähtemään ja lentoemäntä pahoitteli meiltä kolmelta, että olimme joutuneet todistamaan tätä ikävää tapahtumaa.

12 tuntia lentoa ja yö, ruoka ei ollut hyvää, mutta onneksi ei ollut nälkä. Kun ruumis kertoi, että nyt on aamu, niin kello kertoi, että on jo iltapäivä ja olimme Amsterdamissa. Oli niin pitkä vaihtoaika, että jos olisi jaksanut, niin oltaisiin menty käymään kaupungille, mutta ei jaksettu vaivautua. Käytiin syömässä ja katseltiin kauppoja, luettiin nettiä ja odoteltiin.

Pari tuntia ennen lähtöä kuultiin, että meidän ystävä on tulossa samaan koneeseen, joten odotimme häntä baarissa lähellä lähtöporttia. Hän oli tulossa maratonilta ja sattui juuri samaan koneeseen. Vaihdamme kuulumisia ja kerroimme Perun matkasta. Juttelimme myös meidän toimittajien kanssa, jotka olivat samoilla lennoilla.

Puolen yön jälkeen olimme vihdoin Helsinki-Vantaalla, 26 tuntia reissun päällä. Kiva olla kotona!

9. päivä - välipäivä ja tuliaisten ostoa

Lauantai

Viimeinen päivä. Tänään ostetaan tuliaiset ja jätetään Perulle/Limalle jäähyväiset.

Aloitimme aamun syömällä kulmakuppilan aamupalan. Se oli yllättävän hyvä. Kuppilaa piti vanha mies, joka näytti tyytyväiseltä, että tulimme sinne uudelleen. Olimme käyneet syömässä siellä yhtenä iltana ihan hyvä illallisen. Aamupala oli "mannermainen" eli teetä ja paahtoleipää hillolla. Leipiä tuli todella paljon, paahdettuna ja leikattuna kolmioiksi. Hilloa päälle ja vähän voita - nam! Minulla oli taas vähän vatsan kanssa ongelmia, joten paahtoleipä ja tee olivat toiveena - muunlaista aamupalaa en olisi halunnut syödäkään.

Tärkein tuliainen on pisco. Piscoa ei saa Suomesta ja Tallinnasta saatava pisco ei ole kovin hyvälaatuista. Maistuu enemmän kotipolttoiselta kuin oikealta piscolta. Se ei ole edes perulaista!

Siispä pisco-kauppaan eli siihen isoon Metroon, joka on lähellä Kennedy-puistoa. Siellä on oma alkoholiosasto. Piscoja löytyi, vaikka mitä mutta ei sitä parasta eli Kusi-nimistä. Mutta hintaluokka oli sellainen, että varmaan ostamamme piscot ovat hyvälaatuisia. Ostimme niitä 3 pulloa, kun ei muistettu mitkä ovat alkoholin tuontimääräykset täältä EU:n ulkopuolelta. Pisco on 45%, joten menee väkeviin ja niitä ei kai saa tuoda paljon...? No kyllä kolmesta saa jo muutaman piscosourin :)

Ostin myös vähän mausteita. Suomesta ei saa pieniä keltaisia paprikoita, joista tehdään keltaista tahnaa, jota käytetään värinä ja mausteena aika monessa perulaisessa ruoassa. Ostin tätä tahnaa muutaman pussin, jotta pääsen taas kokkailemaan kotona. Lisäksi mukaan lähti maca-jauhoa smoothieta ja raakasuklaata varten. Todella edullista täällä.

Kävimme heittämässä ostokset hotelliin ja sitten palasimme Kennedy-puistoon jättämään jäähyväiset tutuille paikoille. Istuimme jopa hetken aikaa samassa paikassa missä ihmettelimme ruokakärryn kokoamista - nyt sama myyjä ja sama kärry olivat samassa paikassa. Emme ostaneet mehua tällä kertaa, mutta hetken istuimme penkillä ja katsoimme kaupankäyntiä. Sitten vaelsimme eteenpäin.

Oli aika hyvästellä myös tämä iso härkä, joka nököttää Kennedy-puiston toisessa päässä.

Musiikki houkutteli meidät puiston toiseen päähän, Ihmettelimme mistä johtuu iso määrä ihmisiä jotka ovat ympyrässä ja mitä kehän sisällä tapahtuu - ja mistä musiikki tulee...?

Ihmisjoukko oli kehässä pienen amfiteatterimaisen syvennyksen ympärillä. Ihmiset istuivat portailla ja ympyrän keskusta oli aivan tupaten täysi tanssivia ihmisiä. Eri ikäisiä pareja tanssi ympyrän keskellä ja kovaäänisistä tuli tanssimusiikkia. Vähän ehdotin Bengtille, että mennäänkö vetämään mallia suomalaista tangosta, kun tangon tahdit kajahtivat ilmoille. Hän ei suostunut, hm...

Aikamme tanssijoita katsottuamme lähdimme kohti kirkkoa, jota olimme ihailleet jo useampana päivänä. Nyt siellä näytti olevan häät tai muut juhlat. Lähempänä huomasimme että kyseessä oli ilmeisesti kastajaiset, koska pikkuinen vauva oli isänsä käsivarrella ja äiti yritti pysyä tämän pienen prinsessan perässä. Kovin oli hienosti pukeutunutta juhlaväkeä, joiden väliss heilui tilattu valokuvaaja hierveän monen kameran kanssa. Istuimme penkille seuraamaan mitä tapahtuu. Keskustelujen ja kuvausten jälkeen, porukka lähti siirtymään ilmeisesti juhlapaikkaan ja me jäimme katselemaan kirkkoa.

Sisältä kirkko oli kaunis. Istuimme siellä hiljaa ja katselimme rukoilevia ihmisiä.

Ilta alkoi lähestyä ja taivaalta paljastui melkein täysi kuu. Vähän on vielä alareunasta vajaa.

Olimme pyörineet kaupungilla aika kauan ja meidän piti mennä yhteen piscobaariin, jota meille suositteli meidän tulkki perjantaina, mutta googlailun jälkeen selvisi, että paikka aukeaa todella myöhään, joten emme jaksaneet lähteä sinne vaan päätimme ottaa piscot jossain lähempänä. Koska ilma oli hienoja ja näimme kivan ison terassin, päätimme mennä sinne piscoille. Tässä viimeinen pisco tällä reissulla!

Otin vähän kuvaa kännykällä terassilta. En varsinaisesti kuvannut muuta kuin kadun vilinää - vähän muistoja...

Pisco alkoi hiukomaan, joten pyysimme menut ja päätimme olla laiskoja ja myös syödä tässä katuravintolassa. Muutkin terassilla söivät, joten tarjoilija toi innoissaan menuun ja me tilasimme vähän purtavaa. Ruoan jälkeen oli taas aika lähteä hotelliin ja nukkua viimeinen yö vaaka-asennossa ennen tulevaa reissua ja yötä lentokoneessa.

Vähän haikeina katselimme täysikuuta ja hyvästelimme kaupungin.

8. päivä - kummipäivä koko perheen kanssa

Perjantai.

Tänään oli herätys kello 6, vaikka me taidettiin molemmat olla valmiina ennen kuin kello soi. Meillä oli sovittu nouto klo 7.15, joten olimme illalla ostaneet pienen aamupalan hotellihuoneeseen, jonka söimme ennen lähtöä. Kello 7 puhelin sitten soikin ja meitä odotettiin alhaalla etuajassa.

Tapasimme alhaalla tulkin ja World Vision kummivastaavan. Sitten ei muuta kuin autoon ja kohti El Salvadoria.

Matka kesti taas tunnin - tai ehkä vähän enemmän, kun oli perjantairuuhka. Ensin menimme World Vision toimistolle, jossa perhe oli jo meitä odottamassa. He istuivat neuvotteluhuoneessa ja vuorossa oli kaikkien halaaminen ja poskisuudelmat sekä iloisia huudahduksia. Tapasimme ensimmäistä kertaa vanhemmat tyttäret Rosan ja Chantalin sekä pikkuvauvat Emman ja Mian, Rosan tyttären. Emma ja Mia ovat molemmat noin vuoden vanhoja. Lapset olivat kovasti odottaneet päivää ja puistossa käyntiä sekä meidän näkemistä. Zaihuri taas vähän ujosteli, mutta Kristina otti homman aika rauhallisesti.

Pakkauduimme kahteen autoon ja lähdimme kohti koulua, jonka kotitalousluokkaa olin avustanut. Ajatus oli, että näkisimme mitä rahoilla on tehty luokkaan ja saisimme katsella myös kotitaloustuntia jonkin aikaa. Tulkki kertoi äiti Bertalle matkalla, miksi käymme ensin koulussa ja vasta sitten lähdemme puistoon. Bertasta ajatus koulun avustamisesta oli hieno, koska niin moni saa avun kouluista - ne ovat tärkeitä alueelle.

Perillä menimme koululle ja lapset luokissa katselivat taas meidän menoa. Vilkuttelimme ja menimme tulkin ja World Visionin henkilöiden perässä ylös kotitalousluokkaan. Luokka oli vanhalla paikallaan ylhäällä rinteellä. Se on edelleen yksi huone, jossa oli peräseinällä isoja kotitalouskoneita - oletettavasti uusia? Hienoa oli, että luokkaan oli saatu vesipiste altaineen. Näin kädet voi pestä luokassa ja altaisissa pysyy myös pesemään käytetyt astiat. Vähän autiolta luokassa vielä näytti, mutta seinän takaa kuului työmaaääniä - sinne oli rakenteilla jotain?

Kotitalousopettaja tuli luokkaan ja kertoi mitä muutoksia luokassa on tehty ja saimme esittää hänelle kysymyksiä. Hän kovasti pahoitteli, että työt luokassa ovat vielä kesken. He ovat kuulemma siivonneet luokkaa kovasti ja kaikki paikat on putsattu, mutta vielä on tekemistä eikä luokka vielä ole valmis. Ongelma oli myös seinässä olevat reiät, joiden kautta rottia pääsee luokkaan. He tukkivat kaikki reiät, mutta vielä ne olivat nähtävillä.

Koska kotitaloustunti alkoi vasta 9.15 ja kello oli nyt 8.30, joten olisimme joutuneet odottamaan kolmevarttia tunnin alkua - ehkä tunninkin, päätimme lähteä puistoon, jotta pääsisimme aloittamaan kummiperhepäiväämme. Se kuitenkin oli päivän kohokohta, joten sanoimme kiitokset ja hyvästelimme opettajan ja lähdimme takaisin autoille.

Keikuimme kuoppaisia teitä pois El Salvadorista ja ulos kaupungista. Kaupungin ulkopuolella on aivan kuivaa autiomaata, jossa ei kasva mikään. Pelkkiä hiekkadyynejä ja kiviä. Tien päässä kuitenkin siinsi jotain vehreää ja opimme/tulkkimme selitti, että siellä on joki, joka kastelee alueen eli joen rantatörmät ovat vihreitä ja vehreitä alueita. Vesi on elintärkeää, joten sen ympärille eli joen reunalle on rakentunut myös kylä, johon menimme. Kun ylitimme joen, niin se todella oli iso ja leveä joki, kuohuvine koskineen. Kylä oli kuuluisa siitä, että siellä oli paljon possunlihaa eri muodoissaan. Joka kahvila/ravintola tarjosi erilaisia possuruoka-annoksia.

 

Kylän läpi ajettuamme tulimme ison puiston alueelle ja Napoleon nimiseen puisto/ravintolaan. Tytöt olivat innoissaan, kun näkivät ulkopuolella pienehkön hevosen. Minusta vieressä oleva laama oli mielenkiintoisempi, mutta lapset tykkäsivät hevosesta. Sisällä puistossa oli vihreää, paljon kukkaistutuksia ja puita sekä vihreää nurmea. Siellä oli kaksi erilaista leikkialuetta, joissa oli erilaisia kiipeilytelineitä. Meidät vietiin ensin yhteen, mutta sitten siirrettiin toiseen, jonka vierellä oli pöytiä ja tuoleja eli katoksesta löytyi ravintolatila.

Leikkialueella oli jalkapallopeli, jossa vivuilla ohjataan puunukkeja ja yritetään tehdä maaleja. Bengt ja Kristina pelasivat tulkkia ja Zaihuria vastaan. Me muut kannustimme vieressä ja pidimme asiaankuuluvaa meteliä. Pelin jälkeen oli aika mennä juomaan virvokkeita. Olimme tilanneet Inka kolaa ja maissista tehtyjä, banaanin lehteen käärittyjä Tamaleja. Mukana oli pehmeitä leipiä, joiden väliin tamaalia oli hyvä laittaa ja syödä sormin.

Välipalan jälkeen oli aika leikkiä ja kokeilla eri telineitä. Sitten tytöt menivät vuokraamaan uima-asut ja oli aika polskuttaa altaissa, joita oli istumapaikkamme vieressä. Kaikki muut lapset menivät uimaan, paitsi pikku Emma, jota ei saatu houkuteltua veteen. Myös yhtä pieni Mia oli vedessä joko äitinsä sylissä tai Chantalin sylissä. Kristina opetti Zaihuria uimaan - samoin isommat tytöt. Rosa ja Chantal näyttivät osaavan uida ja Kristinakin osasi sukeltaa, mutta varsinaisesti uimista en huomannut. Hän kuitenkin oli vedessä luontevasti, mikä on hyvä asia. Useimmat perulaiset eivät osaa uida ja uima-altaassa olo on heille ylellisyyttä.

Me otimme Bengtin kanssa kuvia työtöistä, kun he uivat ja välillä juttelimme tulkin välityksellä äidin kanssa. Äiti ei selvästi pitänyt vedestä, jopa pelkäsi sitä. Hän myös sanoi itse, ettei pidä merestä. Kuulimme äiti Bertan tarinaa - kuinka hän oli ison perheen vanhin lapsi. Perhe on lähtöisin 100 km. pohjoiseen - rannikolta. Yhdessä setänsä kanssa Berta oli lähtenyt noin 15-vuotiaana Limaan etsimään töitä. Kun töitä oli ollut, hän oli voinut lähettää rahaa kotiin ja samalla oli voinut kustantaa veljiensä muuton myös Limaan töiden perään. Bertalla taisi olla noin 10 veljeä? Tai sisarusta, muitta minusta tulkki puhui veljistä.

Limassa Berta on nyt asunut yli 20 vuotta. Rosa on 21 vuotias ja Bertalla on siis yhteensä 5 tytärtä saman miehen kanssa ja nyt yksi tyttären tytär. Mies on jättänyt perheensä vähän aikaa sitten - toisen naisen takia. Olisiko hän lähtenyt katsomaan, jos saisi pojan jonkun toisen kanssa. Berta kun näyttää tekevät vain tyttöjä miehelleen. Olimme vähän huolissamme perheen kohtalosta ja lahjoitimme World Vision kautta heille rahaakin, mutta onneksi Bertalla tuntuu olevat veljet tukena, vaikka mies lähti. Zaihuri vain kaipaa isäänsä. koska puhui siitä, että isä tulee...

Uimisen jälkeen oli aika syödä lounasta. Tulkkimme oli tilannut meille 5 erilaista annosta ruokaa: ankkaa ja riisiä (Zaihurin lempiannos), kalaa, kanaa, ym. Minulla oli vatsatauti, joten tilasin vain palan rasvatonta kanaa ja riisiä. Ne nyt eivät maistuneet miltään, mutta ajattelin että ne pysyisivät sisällä ilman suuria ongelmia. Muille ruoka maistui. heistä selvästi näki, että kyseessä oli juhla-ateria. Tulkkimmekin sanoi, että tällainen ulkona syöminen ja hienot annokset ovat juhlaa ja harvinaista iloa, josta koko perhe näytti nauttivat tavattomasti.

  

Kun kupit olivat tyhjät, oli aika leikkiä viimeiset leikit. Ja sitten oli aika ottaa yhteiskuvia. Tulkki odotti meistä kuvia muistoksi minun kameralla. Otin myös paljon kuvia tytöistä, muistoksi päivästä. Kuvaamisen jälkeen, kun kävi ilmeiseksi, että päivä oli loppumassa, Berta otti ja halasi minua pitkään. Hän kiitteli kovasti - päivästä, rahoista, kaikesta. Ymmärsin hänen kiitollisuutensa, vaikka juuri silloin tulkki ei ollutkaan paikalla ja ei kääntänyt Bertan sanoja, mutta tiukka halaus ja Bertan ilme kyllä kertoi, mitä hän puhui minulle. En tosin osannut kuin nyökytellä, mutta mitä sitä oli voinut sanoakaan - ole hyvä?

Sitten kuvat oli kuvattu ja oli aika mennä taas autoihin ja lähteä kohti El Salvadoria. Zaihuri istui Bengtin sylissä ja hän taisi olla aika väsynyt koska hän istui torkkuen koko matkan. Ei enää jatkuvaa puhetulvaa ja iloista riehumista kuten menomatkalla. Uinti, syönti ja leikkiminen olivat vieneet voimat kaikista lapsista. Olimme aika hiljaisia matkalla takaisin.

Menimme World Vision-toimistoon ja ylös tuttuun neukkariin. Siellä Bengt kiitti tulkin välityksellä perheettä, että he olivat kaikki tulleet tapaamaan meitä, kiitti World Visionia tapaamisen järjestelyistä, jotka olivat sujuneet hyvin. Sitten lapset (Kristina ja Zaihuri) kiittivät ja samoin äiti Berta. Oli aika halata viimeisen kerran ja hyvästellä perhe. Olimme aivan liikuttuneita, kun poistuimme ulos autoon ja kohti hotellia. Näemmekö perhettä enää koskaan?

Perjantairuuhka - matka hotelliin kesti ja kesti. Olimme 4 jälkeen hotellilla ja olimme olleet yli 7 tuntia reissussa. Maksoimme tulkillemme ja tarjosimme hotellin baarissa hänelle oluen - kyllä olikin taas kurkku kuiva.

Sitten lepäsimme vähän aikaa ja kävin tilaamassa ajan Jacuzzin ja saunaan. Kello 18 alkoi kylpyaikamme. Olimme ensin jacuzzissa puoli tuntia ja sitten kävimme saunassa (pieni sähkölämmitteine kiuas, johon ei heitetty vettä). Oli kiva kylpeä, mutta ei kuivassa saunassa kauan viihdy. Lähdimme huoneeseen ja suihkuun. Sitten oli hyvä mennä nukkumaan ja miettimään päivän tapahtumia.

Tämä oli reissun paras päivä!

Omatoimimatkalaisille vähän kustannuksia tiedoksi:

Tulkki päiväksi, 8 tuntia - 500 solia
ruokakustannukset koko perheelle ja kaikille muille - noin 450 solia
kuljetukset, taksi ym. 440 solia

Tässä vähän osviittaa siitä mihin summiin pitää varautua omatoimikummipäivässä.